Katselen puolella silmällä Kolmas kivi auringosta -sarjan uusintaa ja bongaan sarjan hahmolla Sallylla kädessä täsmälleen samanlaisen peilin kuin itselläni vessan koukussa parin metrin päässä roikkuu. Kyseinen peili on hankittu jo edesmenneestä yhdeneuronkaupasta Helsingin asematunnelista nimeltä “Euron ihme” (tai jotain vastaavaa. Kauppa saattaa olla myös muuttanut. Jos tunnistatte sen kuvauksesta ja tiedätte sen sijaitsevan jossakin uudessa osoitteessa pääkaupunkiseudulla, siitä saa mielellään ilmoittaa. Ja ei, se Kaisaniemessä sijaitseva kauppa on eri liike. Selväähän se; sieltä saa tavaroita hintaan 1€ – mutta myös 2 € ja 5 €. Sitäpaitsi kauppa oli jo olemassa tunnelin kaupan kanssa yhtaikaa. Sen on siis pakko olla eri kauppa, eikö vaan?). Peilejä oli alunperin kaksi, turkoosi sekä vaaleanpunainen, koska en osannut valita niiden välillä ja toisaalta niin halvalla (hinta siis, toistan, 1 € kappale) kannatti, suorastaan täytyi, ottaa kaksi kappaletta.

Yritän löytää googlen kuvahaulla peilin kuvaa, jotta voisin liittää sen tähän. Haku sanalla “peili” tuottaa kuitenkin vain lähinnä myyntihintoja seinälle ripustettavista peileistä, joten keksin muuttaa hakua kirjoittamalla hakukenttään “käsipeili”. Mutta sekään haku ei tuota kuvaa peilistäni. Olen kuitenkin oppinut, että usein englanninkielinen haku tuottaa laajemman – ja usein myös osuvamman – tuloksen. Niinpä huomaan miettiväni, kääntyykö käsipeili suoraan, eli sanoiksi “hand mirror”. Jotenkin epäilen asiaa, mutta kirjoitan silti hakukenttään nämä kaksi sanaa. Ja vot, jo ensimmäisellä hakutulossivulla komeilee peili, joka melkein muistuttaa omaani.

Se on tässä:

Peili on myynnissä Gigi Beauty Supply -nimisessä verkkokaupassa, josta saa kaikenlaista muutakin kauneudenhoitoon liittyvää. Peili on ollut myynnissä 27.7.2004 alkaen ja se maksaa tällä hetkellä $3.99. Ottamatta kantaa ja mitenkään kommentoimatta itse ko. peilistä maksamaani euron hintaa, yritys etsiä lisätietoa peilistä johtaa klikkauksen kautta Annie Beauty – nimisen valmistajan sivuille. Lukeeko siis minunkin peilini varressa “annie”? En voi olla tarkistamatta asiaa; tulos: ei lue. Minun peilissäni ei lue mitään; en tiedä lukeeko Sallyn peilissä mitään, sillä sitä ei voinut ruudusta päätellä, ja kyseinen kohtaus meni ohi jo kauan sitten – itse asiassa koko ohjelma on päättynyt jo aikaa sitten ja katselen puolella silmällä jotakin muuta sarjaa joltakin toiselta kanavalta (luulisin).

(sivuhuomautus: Juuri kun yritän löytää kuvan uudelleen, google jumittaa ja saan hakutuloksen sijaan vain ilmoituksen “page load error”. Mitä tämä on? Google on nykyään usein jumissa. Mitä oikein on tekeillä? Heikentävätkö ne palvelun laatua juuri ennen kuin tarjoavat siitä maksullista versiota?)

Joka tapauksessa, olen sekä iloisesti yllättynyt että hieman hämmentynyt siitä, että Sally piteli hetki sitten mainitussa sarjassa käsissään minun peiliäni. Puhun koko ajan “peilistäni”, yksikössä, vaikka kerroin alun perin ostaneeni kaksi samanlaista peiliä, vain eriväriset: turkoosin ja vaaleanpunaisen. Niinpä minun lienee syytä tarkentaa, että yksikön käyttö on aivan tarkoituksen mukaista ja harkittua, sillä peilejä ei enää ole kaksi, vaan vain yksi on jäljellä toisen mentyä rikki pari vuotta sitten (tai jotain sinnepäin). Jäljellä on vain turkoosi peili.

Kun näin peilin Sallyn käsissä, se tuotti minulle sekä tunnistamisen iloa, samastumisen mahdollisuuden ja toisaalta yksilöllisyyteni oli hetken uhattuna – ehkä jopa kansallinen identiteettini. Tarkoitan, tottakai minä tiesin, että peili on todennäköisesti kiinalainen ja niitä myydään kaikkialla ympäri maailmaa samanlaisissa euron kaupoissa ja varmaan muissakin kaupoissa. Tai ehkä minun pitäisi sanoa, olisin tiennyt, jos vain olisin koskaan ajatellut asiaa. Mutta en ollut ajatellut sitä, sillä sillä ei tuntunut olevan väliä – ennen kuin nyt. Nyt kun odottamatta törmään peilini kansainväliseen filmitähden elämään, tajuan ihastuneeni samaan tuotteeseen kuin Sally tai ainakin Sallyn sarjan kuvausrekvisiitan väki, joka on valinnut kyseisen peilin todennäköisesti siksi että se on ollut paikan päällä – siellä jossain Hollywoodissa tai jossain vastaavassa paikassa – helposti ja edullisesti saatavilla, mikä puolestaan tarkoittaa, että kyseinen peili on sielläpäin varsin yleinen. Tämä tosiasia, jos sitä tosiasiana voidaan pitää ja varmaankin voidaan, uhkaa tehdä minusta universaalin ja samalla ei-nationaalin, nimettömän kuluttajan, osan massamarkkinakoneistoa. En ole kristiinakoo Suomesta, joka huolella harkiten ja eri faktoreita kuten hinta, laatu, käyttötarkoitukseen sopivuus jne. olisi tehnyt oman, yksilöllisen valintansa, vaan olen ostanut samaa kuin suurin osa muistakin. Tämähän ei sinänsä ole mikään paha asia, paitsi kun minä nimenomaan aina haluan olla yksilöllinen jne. Peilin näkeminen telkussa on tuonut esiin yksinkertaiseen kodin käyttöesineeseen liittyvän ei-funktionaalisen puolen, paikkani tavaramaailmassa ja kuluttajana maailmassa, jonka esineet levittäytyvät nopeammin ympäri maapalloa kuin ihminen itse – tai siltä ainakin joskus tuntuu.

Toisaalta koen samanaikaisesti myös riemastuttavaa samastumista Sallyyn jota pidän loistavana hahmona yhtä lailla loistavassa sarjassa: meillä on samanlaiset peilit, olemme samikset (käytetäänkö tätä sanaa enää?), olisimme bestikset (sanooko kukaan enää niin?) jos vain olisimme samalla puolella maapalloa — jospa vain!

Lopulta, päällimmäinen tunteeni on ilahtuminen – olen ilahtunut kuulumisestani joukkoon ja koen hetken ajan “muut” vähemmän vieraiksi; olen iloinen myös siitä että peili on todella käytännöllinen, siis hyvä ja lisäksi vieläpä kaunis turkoosinkimalluksineen; ja vielä lisäksi olen iloinen siitäkin, että pysähdyin tarkastelemaan tätä pientä esinettä, joka yleensä tarjoaa vain tilaisuuden tarkastella itsensä välityksellä jotakin muuta. Luin äskettäin kirjahyllystä esiin kaivamaani pikku opusta taiteilija Georgia O’Keeffestä,jonka töistä olen aina pitänyt – ja mieleeni tulevat nyt sanat joilla hän kertoi motivaatiostaan tehdä teoksiaan, jotka usein keskittyivät esittämään jotakin pientä yksityiskohtaa kuten – kovin usein – kukan kukintoa jättimäiseksi suurennettuna. Keeffe kertoi, että kuvaamalla tällaisia yksityiskohtia tauluiksi, hän “huijasi” ihmiset syventymään kaikkialla läsnäolevaan kauneuteen, jolle emme useimmiten ehdi, viitsi tai ymmärrä antaa mukamas vähäistä aikaamme. Nyt minusta tuntuu, että Sally on huijannut minut  samalla lailla – ja hyvä niin.