Kristiinakoo’s Blog

Ystävällisiä neuvoja mieheltä naiselle

Kirjoittanut kristiinakoo | Julkaistu toukokuu 19, 2009

Kerroin tänään(kin) blogistani yhdelle ystävälle. Hän heti tarttui aiemmin blogiani kuvailevaan kommenttiin, jossa olin mennyt luonnehtimaan blogiani turhaksi – futile. Hän miltei suuttui ja sanoi jotakin sen kaltaista, että “mitä menit tuollaista kirjoittamaan” ja tuhisi että “miksi naiset aina vähättelevät itseään ja tekemisiään ja mikä tahansa titteli kelpaa”!

Kun ihmettelin että mitä ihmettä hän tuolla viimeisellä kommentillaan tarkoitti, minähän…. hän totesi että “niin et sinä mutta muut, ja sinäkin noita muita”!

Totta. Naiset usein tyytyvät päälaen silityksiin hemmetin vaativasta työstä, sen sijaan että tekisivät sitä asiaankuuluvan työnimikkeen alla ja käypää korvausta vastaan. Naiset myös usein tyytyvät huonoihin tai liian ala-arvoisiin titteleihin, koska heidän on vaikea saada muutakaan, parempaa. Miehelle titteliä tarjotaan uuden tehtäväkuvan myötä automaattisesti, samalla mukaan ui kuin huomaamatta myös kaksinkertainen palkkapussi. Naisen on näitä erikseen pyydettävä – johtuisiko siitä että kaikille on selvää että mies ei muuhun tyytyisikään, mutta nainen saattaa tyytyä – ja usein tyytyykin. Vaikka näin usein onkin ja olen joskus siihen itsekin syyllistynyt, on se kuitenkin varsin lyhytnäköistä ja hei – the times they are a’changing! Nykyään naiset osaavat paremmin jo pitää puoliaan.

Ainakin haluaisin uskoa niin – ja itse aion toimia puheideni mukaisesti. Practise what you preach! (minusta on muuten aina ollut hauskaa/toimivaa täydentää suomeani englannilla. Jotkut ilmaisut vaan ovat luontevampia niin. — mutta tiedän että tämä ärsyttää monia. Se on voi-voi.)

Kuitenkin. Koin saaneeni hyödyllisen neuvon – eikä siinä mitään, olen itsekin antanut tälle ystävälle ja tietysti kaikille muillekin roppakaupalla hyviä neuvoja, joten en jää kiitollisuudenvelkaan, todennäköisesti koskaan (olen aika puhelias). Ja juuri sitä olen hakenutkin – ympärilleni ihmisiä, jotka voisivat olla positiivisia, rakentavia, huomata kipupisteitä ja lempeästi huomauttaa niistä; joiden seurassa voisin oppia (tai juoda kaljaa, miten nyt milloinkin), jne, ymmärrätte kyllä.

Otsikoin kirjoitukseni tästä ihanasta asiasta joka minulle tänään siis tapahtui noin kello 12:45 “Ystävällisiä neuvoja mieheltä naiselle”, vaikka kyse oikeastaan oli vain yhdestä neuvosta, mutta kuitenkin, olennaista siinä oli “mieheltä naiselle”, sillä tämän neuvon kohdalla (joka kyllä todellakin oli myös ystävällinen) on, että sen todennäköisimmin antaa juuri mies, naiselle – koska näiden kokemukset kyseisistä tilanteista ja niiden hoitamisesta sekä kohtelusta niissä ovat juuri ylläkuvatun kaltaiset, eli olennaisesti erilaiset. Neuvon sisältö on oikeastaan: älä tyydy liian vähään; älä tyydy siihen mitä ensimmäiseksi tarjotaan; neuvottele aina lisäeduista; älä tyydy vähempään kuin muut (=miehet). –ja niinpä myös monikko, “neuvoja”,  onkin varsin perusteltu: suorastaan neromaiselta tämän analyysin jälkeen vaikuttava ystäväni onnistui kiteyttämään kaikki nämä ajatukset yhden-lauseen-puuskahdukseensa.

Ja niinpä minä muutin ne tekstit niin että “turhasta” (futile) tulikin tärkeä (very important) – mutta en tehnyt sitä siksi että hän olisi käskenyt, vaan siksi, että tajusin että hän oli ihan oikeassa. Tämä on hyvä alku. Kiitos ystäväni!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.